Paperi T:n kirjekaveri

Tiistaina 11. helmikuuta 2020 kello 10.48 räppäri Paperi T sai sähköpostia.

”Tuntuu ilahduttavan järjettömältä lähettää tällainen paketti sinulle. Toivottavasti tämä ei muserra sinua / vie työkykyäsi”, siinä luki.

Lähettäjä oli runoilija-kirjailija Harry Salmenniemi. Liitteenä Salmenniemi lähetti ”300 sivua sekavaa kamaa” eli muun kirjoitustyönsä ohella luonnostelemiaan tekstinpätkiä ja runoja.

Paperi T -artistinimeä käyttävä Henri Pulkkinen luki liitteitä läpi, otti ylös hauskoja yksittäisiä lauseita ja puhuttelevia pätkiä ja lähetti niitä takaisin Salmenniemelle kommenttien kera.

Pulkkinen ja Salmenniemi olivat tutustuneet vuosia aiemmin, kun he olivat noutamassa Teosto-palkintojaan samassa tilaisuudessa.

Ensitapaaminen yllätti: suosionsa huipulla ollut räppäri oli lukenut Salmenniemen, silloin vielä pienen piirin tunteman runoilijan, kaikki kuusi teosta.

Salmenniemi muistelee, kuinka hän totesi jakotilaisuudessa pari biisiä yleisölle räpänneelle Pulkkiselle, että onneksi hänen ei tarvitse lausua mitään. Runojen esittäminen kun on hänestä niin hirveää.

Vuosiin he eivät puhuneet yhteistyöstä, mutta ammatilliset vahvuudet olivat selvät: Salmenniemellä oli terävä kieli ja Pulkkisella taito esittää sanat niin, ettei esiintyessä tarvitsisi hävetä.

Sähköpostiketjussa yhteinen projekti alkoi hitaasti muodostua.

”Ihmiset tekevät yhteisbiisiä eivätkä kerro toisilleen, mitä materiaalia heillä on”

Pari vuotta myöhemmin oli selvää, että Paperi T:n seuraava levy käsittelisi kuolemaa.

Pulkkisen Alzheimeria sairastanut isä oli menehtynyt koronaviruksen aiheuttamaan tautiin joulukuussa 2020, ja vaikka Pulkkinen yritti vältellä teemaa, pyöri se ajatuksissa. Hän palasi Salmenniemen tekstien pariin ja huomasi, kuinka paljon niissä puhuttiin kuolemasta.

Pulkkinen tajusi, että kun toisen kanssa kirjoitti näin henkilökohtaisesta ja samaan aikaan banaalista aiheesta, pystyi sen avulla irrottamaan itseään läheisen kuolemasta.

Tapa oli hänelle täysin uusi. Rapkulttuurissa on ollut pitkään oletuksena, että jokainen kirjoittaa omat räppinsä eikä muiden tekemää editointia lähtökohtaisesti haluta. Usein lyriikka saa ensikokijansa vasta silloin, kun biisiä jo nauhoitetaan.

Jos harva runoilija on luonteva esiintyjä, eivät useimmat räppärit osaa näyttää keskeneräistä tekstiä muille.

– Se on ihan klassikko, että ihmiset tekevät yhteistä biisiä eivätkä suostu kertomaan toisilleen, mitä materiaalia heillä on. Se on vähän huvittavaa, koska totta kai parempi biisi tulisi siitä, että kaikki miettisivät sitä vähän yhdessä, Pulkkinen sanoo.

Myös Salmenniemi halusi, että yhteistyötä ei tehtäisi vain markkinoinnin edistämiseksi tai ilman kunnollista yhteydenpitoa – kuten alalla välillä tehdään.

– Sanoin Henkalle, että jos aiotaan tehdä jotain, niin tehdään sitten oikeasti avoimesti ja yhdessä. Ettei näytä siltä, että kaksi vähän menestyvää taiteilijakusipäätä hankaa cv:itään toisiaan vasten.

Viime toukokuussa ilmestynyt albumi Joka päivä jotain katoaa oli ensimmäinen levy, jonka kohdalla Pulkkinen päästi sen tekoon osallistuneet ihmiset aidosti osaksi koko projektia. Salmenniemelle Pulkkinen lähetteli demoja kuunneltavaksi ja kommentoitavaksi vielä albuminteon loppumetreillä.

Ensimmäinen valmis teksti syntyi kappaleeseen Basilikanlehtiä. Siinä yhdistyvät molempien aiemmissa tuotannoissa piilevät katkeransuloisuus sekä tarkat huomiot tavanomaisesta elämästä. Herkullinen yrtti, hyvän elämän symboli, mätänee myös nopeasti.

Räppiuran hautaaminen on aina ajankohtainen mahdollisuus

Pulkkinen ja Salmenniemi sanoittivat yhdessä kolme albumille päätynyttä biisiä: Basilikanlehtiä, Ambulanssi ja Ymmärrys.

Kappaleen Kevyttä multaa teksti Pulkkisen oli pakko tehdä yksin. Se on suora kirje isälle.

Kuoleman lisäksi albumi käsittelee laajemmin menetyksiä ja luopumista. Sä tuut unohtuu ei suoranaisesti ole Paperi T:n viimeinen biisi, Pulkkinen sanoo, mutta artistiuran hautaaminen on aina yhtä ajankohtainen mahdollisuus.

– On vähän teennäistä ajatella, että mun ajatukset olisivat niin uskomattoman tärkeitä, että maailma tarvitsisi niitä. Voi olla, että omalle tekijyydelle on vaan se joku hetki. Sitten aika tulee kumminkin ja jyrää kaiken yli.

Pulkkinen on harvinainen esimerkki kotimaisesta artistista, joka on onnistunut pitämään räppärihahmonsa kiinnostavana olemalla poissaoleva ajassa, joka vaatii jatkuvaa läsnäoloa. Uutta musiikkia tehdessään hän ei keikkaile, anna haastatteluja tai julkaise sosiaaliseen mediaan.

Hiljaiselosta huolimatta kirjoittajana on tärkeää seurata aikaansa, hän ajattelee. Lukea, mitä kaikkea muut kirjoittavat tai ylipäänsä kuluttaa taidetta.

Suomessa raplyriikan suhteesta rasismiin ja misogyniaan on keskusteltu viime vuosina enemmän. Puhe on liipannut läheltä: Pulkkisen entinen kokoonpano Ruger Hauer päätti vuonna 2021 poistaa suoratoistopalveluista kymmenen vuoden takaisen biisin, jossa Pyhimys käyttää n-sanaa omassa säkeistössään.

Keskustelu on vaikuttanut myös Pulkkisen ajatteluun. Lyriikoilla provosointi ei kiinnosta yhtä paljon kuin nuorempana. Uudella levyllä hän räppää, kuinka ”kaikki lainit ei vanhene kunnialla, niitä kattoo ku pettynyt faija”.

– Itsensä tsekkaaminen kuuluu kirjoittamiseen. Se on editoimista koko ajan sekä sen katsomista, että mitä haluaa pitää omassa kirjoittamisessa.

Aiemman tuotannon iva on muuttunut uudella albumilla keski-ikäisyydestä räppäämiseksi, kirjoitti Helsingin Sanomat arvostelussaan. Albumi olisi sekin Pulkkisen mukaan ”varmasti hyvin erilainen”, jos hän kirjoittaisi sen nyt uusiksi.

Elämä tuntuu pitkältä tunnelilta

Olisi luonnollista, jos suomiräpin tutut hokemat olisivat runoilijoiden kirjoittamia. Kirjailijoiden panosta kotimaisen popmusiikin tekstittämisessä kuulee kuitenkin nykyään lähinnä Ruusut-yhtyeen tuotannossa.

– Kaikki kuuntelevat suomenkielistä musiikkia ja nimenomaan niitä sanoja, mutta runoutta luetaan tosi vähän. Se paradoksi kiinnostaa, Salmenniemi sanoo.

Räppärit ja runoilijat tuskin muodostavat tulevaisuuden hittikoneistoa, mutta lajien rajat hälvenevät. Yhä useampi runoilija on ryhtynyt lausumaan biitin päälle, ja räppäreiden albumeja rytmittävät riimeistä riisutut puheosuudet.

Pulkkisen ja Salmenniemen projektin työnimi oli Tunneli, kaksikon välisen sähköpostiketjun otsikon mukaan. Ketjun kautta hoidettiin kaikki: kolmen vuoden ajan se täyttyi biisiluonnoksista ja korjatuista säkeistöistä. Lopulta otsikko päätyi myös Salmenniemen omaan teokseen. Alkuvuodesta ilmestyneessä Varjotajunta-romaanissa kertoja päätyy lopussa kirjaimelliseen tunneliin.

Pulkkisen ja Salmenniemen mielestä elämä tuntuu usein pitkältä tunnelilta, jossa tämän hetken valinnat ajavat aina seuraavaan.

Nyt kirjekavereilla on uusi meiliketju. Sen nimi on Viinejä.