Hyppää pääsisältöön

Gasellit juhlii uutta levyään yhdessä YleX:n kanssa – voita VIP-liput levynjulkkarikeikalle!

Gasellit-bändi poseeraa kameralle
Gasellit-bändi poseeraa kameralle Kuva: Juuli Aschan, YleX Gasellit,YleX,Hätä-Miikka

Viidennen albuminsa Jano 26. lokakuuta julkaiseva Gasellit järjestää yhdessä YleX:n kanssa talven isoimmat levyjulkkaribileet.

Helsingin Kaapelitehtaalla 15. joulukuuta järjestettävissä bileissä Gasellien lisäksi lavalle nousevat Karri Koira, DJ-keikan heittävät Uuden musiikin X:n Anne Lainto ja Ida Karimaa sekä muita vieraita.

– Ajateltiin, että tehdään levyjulkkareiden kunniaksi tällä kertaa jotain spesiaalia ja päätettiin pitää koko illan bileet Kaapelilla. Paardit alkavat ysiltä ja jatkuvat aina neljään asti, Gasellit kertovat.

Edessä on historiallinen ilta, sillä perinteisen levynjulkkarikeikan jälkeen Gasellit soittavat musiikkiuransa ensimmäisen DJ-setin.

Keikkalavojen suursuosikit

Kesällä muun muassa Ruisrockin Rantalavalla hurmannut Gasellit, eli Päkä, Hätä-Miikka, MusaJusa ja Thube Hefner, on noussut yhdeksänvuotisen uransa aikana yhdeksi Suomen suosituimmista hip hop -yhtyeistä.

Bändin uusin, elokuussa julkaistu sinkku Mitä mä Malagas? nousi ilmestyessään Spotifyn Suomen top 50 -listan ykköseksi.

Liput Gasellien levyjulkkarikeikalle tulevat myyntiin maanantaina 3. syyskuuta.

Osallistumalla kilpailuun YleX:n Instagram-kilpailukuvan alle voit voittaa VIP-paketin keikalle itsellesi ja kolmelle ystävällesi.

Kuuntele Gasellien vierailu YleX Aamussa alta!

Avaa Instagram postaus